Kutsu minut kahville

Samalla voimme jutella asunnonmyyntiin liittyvistä asioista ja kuinka siinä kannattaa edetä. Samalla saat kodistasi arvion ilman korvausta, sekä tarjouksen mahdollisesta yhteistyöstä. Pitkä kokemus ja markkinoiden, sekä alueen tuntemus ovat tärkeitä asioita hinnan asettelussa.

Hintaan vaikuttavat aina esim. asunnon ja taloyhtiön kunto, materiaalivalinnat, sijainti, tarjonta ja markkinatilanne. Omistajan ja välittäjän näkemykset pohjan toimivuudesta, varustetasosta ym. saadaan yhteneväiseksi yhteisessä katselmuksessa. Viralliset asunto- ja kiinteistöarvioinnit verottajaa, perikuntaa ym. varten laskutetaan sopimuksen mukaan.

Teen kodistasi sen ansaitseman esittelyn.

Käytän yleensä ammattikuvaajaa, joka saa asunnon parhaat puolet esiin. Jokainen koti on yksilö. Otan selvää ympäristöstä, palveluista ja kaikesta siitä, mitä asiakas haluaa tietää tehdäkseen ostopäätöksen, kouluista, päiväkodeista, ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksista, ostospaikoista ja liikenneyhteyksistä. Avustan ostajaa tarvittaessa rahoitusneuvotteluissa ja hänen oman asuntonsa myynnissä. Näin ostopäätös saadaan nopeammin aikaan.

Hiljaisestikin voi syntyä hyvät kaupat. Luottamuksella.

Meillä on myynnissä useita kohteita, joista ei löydy tietoa netistä. Näihin etsimme ostajat laajan verkostomme ja asiakasrekisterimme kautta. Haluatko että hoidan myös sinun asuntosi myynnin vähin äänin?


Hyvä Välitystapa – Parempaa asuntokauppaa.

Olen sitoutunut noudattamaan Hyvää Välitystapaa, jonka ohjeet on laatinut Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto. Hyvä Välitystapa edistää kiinteistönvälitysalan ammattimaisuutta. Se kiteyttää alan pelisäännöt ja suojaa sekä ostajaa että myyjää. Asunnonmyyjälle ja ostajalle asiointi Hyvää Välitystapaa noudattavan välittäjän kanssa tuo turvallisuutta ja luotettavuutta.

Aloititko myynnin itse?

Jos olet aloittanut asunnonmyynnin itse, eikä kauppoja ala syntyä kannattaa kääntyä puoleeni. Kun teet myyntitoimeksiannon kanssani, saat hyvityksen Oikotien tai Etuoven yhden kuukauden ilmoituskuluista. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet asiakkaat, odotan soittoanne! Välityspalkkiot

Kutsu minut kahville

Olipa kyseessä asunnon ostaminen tai myyminen, olen valmiina auttamaan. Ota yhteyttä ja jutellaan lisää!

Monta hyvää vuotta takana ja aina parempia työn alla!

Hyvä työ ja erinomainen tulos palkittu joka vuosi alkaen 2014.